Esittely

Kannuksen Koiruudet ry. eli KanKo on perustettu vuonna 2001 Keski-Pohjanmaan maaseutuopiston Kannuksen yksikön toimesta osaksi kennellinjalla opiskelua. Näin koira-alan opiskelijat pääsevät harjoittelemaan oikean yhdistyksen pyörittämistä ja saavat arvokasta kokemusta erilaisten koirakoiden kouluttamisesta. Toiminnasta vastaavat perinteisesti aina toisen vuosikurssin opiskelijat, joten päätösvalta ja kouluttajat vaihtuvat vuosittain. Tämä on toisaalta jäseniemme etu, sillä he saavat aina tuoreita vinkkejä edistyäkseen, kun uudet ohjaajat hyppäävät remmiin lukukauden alussa.

Koska KanKo toimii oppilastyönä, ajoittuu sen toiminta kesän ulkopuolelle. Syksyisin ja keväisin on tarjolla jos jonkinmoista toimintaa. Tarjolla oleviin aktiviteetteihin voit tutustua "Tapahtumat & Kurssit" -sivulla. Järjestämme useita virallisia tottelevaisuuskokeita sekä mahdollisuuksien mukaan muutamia epävirallisia koiranäyttelyitä (match show), möllitoko- ja mölliagilitykisoja pitkin vuotta.

Toivotamme uudet jäsenet ilolla tervetulleiksi joukkoomme. Nautitaan yhdessä laatuajasta rakkaiden koiriemme kanssa!

Paikallaoloa © Heli Leskinen  

 

 

 

 

 

 

Webmaster: Essi Nylund